Janitan tarina

Hellurei! Koitan nyt ensimmäista kertaa kirjottaa tänne blogiin suomeksi! Ihan sen kunniaksi koska tänään oli mun vuoro ottaa Miss Suomen snapchat haltuun ja höpötellä siellä mun päivästä! Sinne saa siis lähetellä kaikenlaisia kysymyksiä meille missi ehdokkaille ja me vastaillaan aina ja kerrotaan/näytetään muutenkin meidän päivää!

Tänään mulle tuli viesti Janitalta Savonlinnasta. Me ruvettiin Janitan kanssa juttelemaan snapissa ja sitten puheen aiheeksi tulikin koulukiusaus. Janita avoimesti jakoi mulle hänen tarinansa ja miten hänta on kiusattu. Mä olin niin otettu siitä etta Janita uskalsi avautua noin vapaasti ihan vento vieraalle ihmiselle kuin minä! Janita oli pitänyt pitkän puheen hänen koko koulun keskusradion kautta koulukiusauksesta. Sain lukea hänen puheensa ja en muista millonka viimeksi olisin lukenut jotain noin koskettavaa. Menin ihan kananlihalle. Janite sitten rupesi kertomaan kuinka haluaisi mennä eri kouluihin puhumaan tästä aiheesta ja toivottavasti auttaa muitakin ihmisia joista tuntuu siltä etta kukaan ei kuuntele tai ymmärrä. Mietittiin Janitan kanssa yhdessä että olisi hyvä aloitus jos jakaisimme hänen tarinansa tänne mun blogiin! …Joten tässä on Janitan alkuperäinen puhe;

 

 

“Noustessani taksiin kuulen takaani normaalista ‘miten sun päivä meni’- jutustelusta erottuvaa korviini särähtävää keskustelua. ‘Kato miten läski se on tossa sinisessä takissa ja hyi kato, miten rumat nuo lasit on ku ne hukkuu tohon läskiin sen naamassa’. Nämä sanat lyövät liian kipeästi mieleeni. Sininen takki ja silmälasit kiinnittävät huomioni tähän keskusteluun. Vain minulla on sininen takki ja silmälasit.”

Olisitko sinä osannut auttaa minua tässä tilanteessa noin kymmenen vuotta sitten? Oletko sinä koskaan miettinyt kiusaamiseen puuttumista?

Kiusaaminen, mitäs se se on? Se on toisen tahallista tai jopa suunnitelmallista alistamista. Pääsääntöisesti se jaetaan verbaaliseen, eleelliseen sekä fyysiseen kiusaamiseen. Suomessa kiusattuja on noin joka kymmenes oppilas tai opiskelija. Eri rooleissa itse kiusaajia on jopa kolmannes opiskelijoista ja oppilaista. Kiusaajilla on niitä apureita, vahvistajia, sivustakatsojia ja puolustajia.
Tiesitkö sinä, että koulussa kiusaamisesta voi saada merkinnän omaan rikosrekisteriin? Törkeä kunnianloukkaus, varkaus, näpistys, pahoinpitely tai vahingonteko.Nämä ovat vain esimerkkejä eikä lista edes pääty tähän. Kiusaaminen on rikos poliiseille, siinä missä muutkin. Yhden ihmisen “pieni ruotuun laittaminen ” voi siis vaikuttaa elämään vielä vuosienkin päästä. 

Minun lapsuuteni ei ollut ruusuilla tanssimista. Prinsessaleikkejä eikä sateenkaaren päällä ratsastavia yksisarvisia. Kasvoin lapsuuteni kiusattuna. Päivittäinen läskiksi mamman tytöksi haukkuminen oli minun lapsuuteeni kuuluva leikki. Leikki, joka jatkuikin kahdeksan vuotta.
Mä olen aina ollut sosiaalinen. En ole koskaan kokenut olevani yksin. Kolmannelle luokalle mennessä, kaikki kuitenkin muuttui. Muutettiin uudelle paikkakunnalle ja syrjäkylällä asuessani koulumatkani taittuivat taksilla. Varsinainen kiusaajien kultakaivos. 

Kiusaamisen ollessa pahimmillaan noin neljännestä seitsemänteen sain kuulla joka ainoa päivä, kuinka en edes ansaitse elää. Miten helppo minua olikaan kiusata, kun en osannut pistää vastaan? Kuinka helppoa olikaan tunkea sitä lunta vaatteideni sisään, kun en ollut koskaan joutunut puolustamaan itseäni? Kuinka helppoa olikaan liimata syötyä purkkaa hiuksiini, kun tuijotin ikkunasta ulos- rukoillen pois pääsyä?
Miten se kiusaaminen vaikuttaa kiusattuun? Miten se vaikuttanut minuun?

Suurin vaikutus on ollut sisältä syöminen. Itsetunto huononee väkisin, jos kuuntelee jatkuvaa negatiivista palautetta itsestään. Tekee saman virheen kuten minä ja uskoo niihin. Mun on edelleenkin tosi vaikeaa luottaa muihin ihmisiin. Saati itseeni. Entä, jos tämäkin ihminen jättää tiukan paikan tullen ja käyttää kertomiani asioita aseina minua vastaan?

Esiintymisjännitys sekä uusiin ihmisiin tutustuminen ovat läsnä vaikka niitä en enää juuri ajattelekaan. Joka ainoa kerta on kuitenkin mahdollisuus, että taas epäonnistun ja joudun kärsimään. Sanoinhan kerran bussissa määränpääni väärin ja kärsin vielä monta vuotta myöhemminkin. Edelleen toisten ihmisten positiiviset mielipiteet ovat minulle vaikeaa kuultavaa. Voiko minussakin olla jotakin hyvää?
Halaamisen ja normaalin lähellä olon olen opetellut uudestaan. Itseluottamus on rakennettu pientäkin pienemmistä palasista taas yhteen.

Omien aitojen tunteiden näyttäminen ja kertominen on hankalaa. En haluaisi paljastaa olevani särkyvä tai heikko.
No, mitenkäs siihen kiusaamiseen voi puuttua, jos sitä näkee?
Minä itsekin muistan ajatelleeni ennen kiusaamista tosi lapsellisesti. Mun ei tarvii. Mä en voi. Mun ei pidä. Olen siis ollut itsekin kiusaaja tässä tilanteessa. Olin se vierestä katsoja, tarkkailija.

Omakohtainen kokemus on kuitenkin ravistellut, herättänyt. Pienikin ele auttaa. Hymy vastaan tullessa, ryhmään pyytäminen tai vaikkapa käytävällä tervehtiminen. Suurin edistyshän siinä on sen ihan oman pään sisäisten äänien kumoaminen. “Entä, jos mä nolaan itteni tai se pitää mua sekona?” Entäpä, jos mä olisinkin se ihminen joka antaa syyn tulla kouluun. Olisin se rohkea, joka uskaltaa olla toisen puolella.
Aina se pelkkä hymy tai toiselle opiskelijalle puhuminen ei kuitenkaan auta yksinäisyyteen. Tässä vaiheessa tulee ja pitääkin pyytää apua.

 Koulussakin on tosi asiantuntevaa porukkaa. Psykologi, kuraattori, ryhmänohjaajat, opettajat, terveydenhoitaja, tutorit. Me itse opiskelijat. Kukaan ei kuitenkaan ole ennustaja. Välttämättä kukaan heistäkään ei näe kiusaamista ellei asiaa mainita. Apua ja tukea saa, jos sitä vain pyytää ja uskaltaa puhua.

Olkoon se vaikka se yksi ainoa opettaja tai ystävä jolle kerrot mitä tapahtuu tai on tapahtunut. Kukaan ei ole kiusaamisensa kanssa yksin.  Yksi ihminen koko maailmassa, joka saa nähdä kuinka minuunkin sattuu ja mäkin oon heikko. Ne sisälle kätketyt haavat voivat tulevaisuudessa ilmentyä esimerkiksi agressiivisena käytöksenä tai syrjäytymisenä, niistä muista sivuhaaraumista puhumattakaan.
Mikä mulla on auttanut jaksamaan? Perhe, ystävät, musiikki, käsityöt, piirtäminen, lukeminen, liikunta, itkeminen, nauraminen, mielikuvitus. Kaikki mikä vain vei ajatukset pois koko aiheesta tai edes helpottivat hetkeksi.

Siihen miksi kiusaamista on vieläkin, ei ole yhtä eikä kahta syytä. Meillä Suomessa avun pyytämisen vaikeus, tunteiden ilmaisu sekä kiusaajien henkilökohtaiset ongelmat. Pienistä puroista kasvaa suuri joki. Niinhän se mummokin aina sanoi. 

Olen itselleni ja muille kiusatuksi tulleille aina muistuttanut ettei kiusaaminen ole koskaan ollut eikä tule olemaankaan kiusattujen syy. Ei ole koskaan ollut minun syyni, että olen kokenut kaikki alussa mainitsemani kolme kiusaamisen muotoa: verbaalisen, eleellisen sekä fyysisen kiusaamisen. Minua on muun muassa haukuttu, jätetty ulkopuolelle ja työnnetty lumihankeen. Meissä jokaisessa on kuitenkin jotakin mitä tässä maailmassa tarvitaan. Olkoon  se vaikka minun kaunis käsiala, hyvät unenlahjat tai muiden ihmisten vilpitön auttaminen. 
Minulta on aina kysytty sitä suurinta kysymystä kiusattuna olosta. Aina on ollut oletus “miksi minua on kiusattu?”. Mä en oo koskaan miettinyt sitä. Mä oon aina miettinyt “miten se kiusaaminen on vaikuttanut minuun?”. Aikaisemmin mä vastasin “katkeruus, mä oon paljon katkerampi, mä oon helposti mustasukkanen”.

Nykyisin mä vastaan kiitollisuus. Ei siksi, että arvostaisin heidän tekojaan. Vaan siksi, että olen saanut kiusaamisesta mun vahvuuden. Ne teki minusta vahvan. Ihmisen, jonka silmissä ei enää kipinöi elämän jano, se roihuaa. Ihmisen jolla on halu näyttää olevansa vahvempi kuin yksikään heistä. Niitten ansiosta mä oon rakentanut itseni uudestaan. Kerta toisensa jälkeen ja aina vaan entistä vahvempana. Edelleen mä olen täällä, täynnä sitä samaa tahtoa kuin noin kymmenen vuotta sitten. Mähän vielä näytän niille. Mä oon paikkani täällä ansainnut enkä luovu siitä enään mistään hinnasta.

Uskon mun unelmiin, ja teen töitä niiden eteen. Luotan siihen, että pystyn. Puen ja laittaudun niin, että tunnen oloni itsevarmaksi. Olen ja elän täällä itseäni enkä muita varten. Elän niin, että ei tarvitse sitten vanhainkodissa valehdella. Mä en suostunut jäämään kiusaamisen uhriksi. Monta kertaa kaaduin ylös yrittäessäni, mutta nousin aina. Toivon, että jonain päivänä minua kiusanneet huomaa ettei se kiusanteko kannattanut. 

   Usko siihen, että sun siivet kantaa. Usko, että unelmista tulee totta. Haasta itsesi ja uskalla -vaikka pelottaa. Sä oot ainutlaatuinen. ❤️ Kukaan ei luo valmista tietä sun eteen, sun pitää itse tehdä se. Ei muiden tahdosta tai toiveista, tee se itsesi takia. Sinä olet sen arvoinen ja tärkeä. 
   Elämän tiellä on aivan varmasti edessä mutkia sekä ala-että ylämäkiä. Otathan jokaisen niistä vastaan ilolla. Alamäkien jälkeen osaa taas arvostaa täydestä sydämestä niitä hyviä ja ihania ylämäkiä. Tsemppiä taipaleelle timantti, sinä pystyt siihen. ❤️
-Janita

Janitalle saa lähettää kysymyksiä ja viestejä –> jampopa97@gmail.com tai IG @jampopa & snapchat jampopa

Suuuurin suurin kiitos Janitalle kun sain jakaa sun tarinan.

Olet super nainen <3

 

Trackback from your site.

Leave a Reply